Mustankallion kappeli

Lahden Seurakunnan vanhin kappeli Mustankallion kappeli ja hautausmaa sijaitsee Mustankallion mäellä. Kappeliin mahtuu 60 henkilöä.
Kappelista löytyy vainajiensäilytystilat.
Vainaja siirretään yleensä sairaalasta
useita päiviä ennen siunaustilaisuutta kappelin kylmätiloihin, josta suntio siirtää arkun
siunauspäivänä alttarille.
Mikäli kyseessä on tuhkaus, siirtää suntio arkun,
siunauksen jälkeen takaisin kylmätiloihin,
josta noudamme arkun myöhemmin krematoriolle. Jos kyseessä on arkkuhautaus
niin kantajat saattavat vainajan siunauksen
jälkeen hautaan.
Kukat, joissa on aina tilaajan nimi, toimitetaan kappelille ja arkkulaitteet kiinnitettän
arkun päälle valmiiksi.

Historiaa

Lahden ensimmäinen siunauskappeli rakennettiin vuonna 1925 Mustankallion hautausmaalle. Rakennus oli alkuaan pitkänomainen porttirakennus, joka oli tarkoitettu hautausmaalla kävijöiden suojaksi ja varastotilaksi. Rakennuksen suunnitteli rakennusmestari A. Koivisto.

Vuonna 1949 rakennus peruskorjattiin ja muutettiin arkkitehti Tauno Niemiojan suunnitelman mukaisesti siunauskappeliksi. Vuonna 1968 rakennukseen tehtiin perusteellinen peruskorjaus arkkitehti Niemenojan suunnitelmien mukaan. Varastotilasta tehtiin urkulehteri ja kappelin sisustus uusittiin kokonaan.

Vuonna 2000 kappelia uusittiin ja Arkkitehtitoimisto Erik Liljeblad laati kappelin uudistus- ja laajennussuunnitelman, joka kunnioittaa Lahden vanhimman siunauskappelin henkeä. Rakennuksen kappelitilaa laajennettiin ottamalla sakaristo käyttöön. Samalla yleisötiloja uudistettiin rakentamalla odotusaula ja wc-tilat.

Mustankallion hautaosastot

Arkku- ja uurnahautaosastot

Mustankallion hautausmaan arkkuhautaosastot ovat nurmipintaisia. Uurnaosastot ovat myös pääsääntöisesti nurmipintaisia, mutta vaihtoehtoina on myös maanpeitekasveilla verhoiltu alue osastolla D2. Osa vanhoista haudoista on hiekkapintaisia ja ne on ympäröity reunakivillä.

Muistolehto 

Hautaosastolla A on rivien 6 ja 7 päässä 15.11.2023 käyttöön otettava muistolehto. Se on reunakivien ympäröimä hiekkapintainen alue, johon vainajan tuhka haudataan ilman uurnaa. Seurakunta hankkii muistomerkit ja niihin kiinnitettävät muistolaatat.  Omaiset voivat lunastaa laatan seurakunnalta kaiverruttaakseen siihen vainajan tiedot. Seurakunta kiinnittää laatan muistomerkkiin. Omaiset voivat tuoda alueelle leikkokukkia siellä olevalle kukkapöydälle.

Muualle haudattujen muistelupaikka

Kappelin vieressä on muualle haudattujen muistelupaikka, johon omaiset voivat tuoda kukkia tai kynttilän.

Ilmapommitusuhrien hauta-alue

Pääkäytävän varrella on Lahden ilmapommituksissa vuosina 1939 – 1944 kuolleiden hauta-alue. Alueella on muistomerkki, johon on kaiverrettu vainajien nimet, syntymä- ja kuolinajat.

Punaisten ja vakaumuksensa puolesta kaatuneiden hauta-alueet

Hautausmaan muurin vieressä olevalle punaisten hauta-alueelle ja kappelin vieressä olevalle vakaumuksensa puolesta kaatuneiden alueelle on haudattu vuonna 1918 teloitettuja. Lahden kaupunki ja seurakuntayhtymä kustantavat yhdessä alueiden hoidon.

Mustankallion hautausmaan opaskartta:
https://www.lahdenseurakunnat.fi/documents/640186/4272346/20081030+Mustankallion+vitriinikartta.pdf/46c4280c-5061-49a8-bcc4-6cc673f8bb1e

Lisää tietoja Levon kappeleista ja hautausmaasta löydät Lahden seurakuntien sivuilta.
https://www.lahdenseurakunnat.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot-ja-kappelit/mustankallion-kappeli

https://www.lahdenseurakunnat.fi/hautausmaat/mustankallion-hautausmaa

Mustankallion kappeli
Kuva: Lahden seurakunta
0 tuotetta - 0,00